Isoja päänahkoja saalistamassa

Ranskan avoimet 2008, kolmas kierros:

Rafael Nadal – Jarkko Nieminen 6-1, 6-3, 6-1

“Mahdottoman” tehtävän edessä Jarkko olikin, mutta silti esitykseen ja lukemiin voi olla pettynyt. Alun hukattujen mahdollisuuksien jälkeen (kolme peräkkäistä murtopalloa) Nieminen oli silminnähden turhautunut ja hukkasi lisää mahdollisuuksia, joiden avulla olisi voinut toisessa erässä ryhtyä toden teolla haastamaan Nadalia. Silloin siihen oli tilaisuus, kun kotialustallaan pelaava espanjalainen teki joitakin helppoja virheitä. Mutta Nieminen teki niitä myös, ja kun pelistä puuttui kärsivällisyyttä ja määrätietoisuutta, seitsemännen pelin magia käänsi ottelun lopullisesti Nadalille. Kolmannessa erässä kentällä ei ollutkaan enää kuin yksi pelaaja.

Täytyy toivoa, että Jarkon uuden valmentajan Joakim Nyströmin opit alkavat purra jossain vaiheessa. Ero aivan tenniksen terävimmän kärjen ja hyvän Grand Slam -tason välillä on edelleen selvä, mutta pitkälle pääsisi jo sillä, että tiukoissa palloissa henkinen kantti pitäisi. Nyt sekin osa-alue oli selvästi puutteellinen.

Jarkon tie finaaliin

1. kierros: Jarkko vs. M. Lopez
2. kierros: Jarkko vs. F. Lopez
3. kierros: Jarkko vs. Nadal
4. kierros: Jarkko vs. Juzhnyi
Puolivälierä: Jarkko vs. Nalbandian
Välierä: Jarkko vs. Djokovic

Eli ensin suupalaksi pari Lopezia, ja näistä toinen on kirjoitushetkellä jo selvitetty. Kolmantena on Nadalin vuoro; näyttää läpihuutojutulta, kun tiedetään miten huonosti ranking-kakkonen on Roland Garrosissa pelannut. Sitten parit slaavit & tusina-argentiinalainen vuorotellen näytöstyyliin. Finaalissa Federeriä vastaan voi jo tulla vähän tiukempaa, mutta tie sinne asti näyttää selvältä.

Voittamisen vaikea taito

Ei osunut Armand One, Juho Mäkelä eikä Antti Pohja. Kahdeksas kierros oli viimeinen ennen kuukauden kestävää taukoa. Merkillepantavaa oli se, että mikään kärkijoukkueista ei voittanut. Peräti 10 joukkuetta neljästätoista pelasi tasan.

HJK olisi ansainnut tasapelin torstaina Espoosta, mutta nyt kotitasapeli MyPaa vastaan oli melko oikeutettu. Vieraat olisivat voineet tehdä ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kaksi-kolmekin maalia, mutta Ville Wallén oli jälleen vedossa ja Sakari Mattilan yllättävä kaukolaukaus toi Klubin hieman onnekkaasti peliin mukaan. Toiselta puoliajalta olisi odottanut enemmän, mutta HJK:n hyökkääjät eivät onnistuneet puhkomaan MyPan vahvaa puolustusta; mestaruuden kannalta tärkeiden pisteiden nappaaminen jäi muutamaan puolivaaralliseen paikkaan, joista Mäkelä ei osaa laittaa sisään.

Urheilukanavan tv-peli Vaasasta päättyi maalittomaan. Vepsun puolustusta voi niin ikään kehua, sillä kahdeksassa pelissä omiin on mennyt ainoastaan kolme maalia, ja kotona ei yhtään, vaikka vastassa on ollut Haka, HJK ja TamU. Tämänkäänpäiväinen tulos ei ollut mitään sattumaa. VPS:llä oli ottelussa paremmat paikat. TamUn hyökkäys ei taaskaan vakuuttanut, eikä keskikenttä toisaalta sinne hyökkäykseen palloja osaa toimittaa. Niinpä on pakko roiskia.

Vielä sarjatilanne:

Inter 20
Lahti 15
MyPa 14
HJK 13
RoPS 12
Honka 11
TPS 11
MIFK 11
Haka 11
VPS 10
Jaro 8
TamU 7
KuPS 6
KooTeePee 2

Seitsemäs kierros

Veikkausliigan seitsemäs kierros suosi kotijoukkueita. Mitään ylimaallisen yllättävää ei tapahtunut. Inter jatkoi tappotahtiaan, Ats Purje teki maalin. Kaksi suurseuraa (ikään kuin sellaisia tässä pienten marginaalien liigassa olisi) hävisi vieraissa. Lahti hävisi vieraissa. TamU voitti viimein, mutta hei, sehän oli vain KooTeePee.

Otteluruuhka on ollut huima. Kysynpä, miksei kautta olisi vaikkapa voitu aloittaa aikaisemmin, että ohjelmaa olisi voitu höllentää? Tai sitten kutistettu EM-taukoa. Oli miten oli, kaksi ottelua viikossa jatkuvalla syötöllä on sekä pelaajille että katsojille rankkaa.

Toisaalta ei pitäisi valittaa, kun futista niin paljon tarjotaan. Ihan hyvä näinkin…

Virheitä

On lohduttavaa, että huipputason urheilijat osaavat epäonnistua siinä missä huonommatkin, ehkäpä jopa suuremmin, koska heiltä odotetaan paljon enemmän.

Mestarien liigan finaali oli siitä yksi hyvä esimerkki. Ilta oli virheitä täynnä, sankarin viittaa tarjottiin monen harteille mutta kukaan ei sitä halunnut ottaa. Johtomaalin teki Cristiano Ronaldo, jota virheellisesti kukaan ei ottanut. Mutta Ronaldo itse jäätyi pilkkukisassa täysin. Chelsean 1-1-tasoitus puolestaan oli kimmokkeineen täysi onnenkantamoinen, ja ManU-vahti van der Sar vielä liukastui ratkaisevalla hetkellä. Sama kohtalo tuli pilkuilla John Terrylle, jonka olisi pitänyt ratkaista ottelu. Huono kenttä oli yksi suuri virhe. Ja ensimmäisellä puoliajalla ManU olisi voinut siirtyä ratkaisevan tuntuiseen 2-0-johtoon, mutta kaksi yritystä huippupaikoista menivät liian päin maalivahtia.

Ennen ottelua puhuttiin, että yksi pieni virhe saattaa ratkaista ottelun näiden joukkueiden välillä, jotka eivät paljoa virheitä tee. Mutta niitä virheitä tuli roppakaupalla. Joku voisi kutsua virheeksi sitäkin, että näiden joukkueiden olisi pitänyt paremminkin kohdata toisensa FA Cupin finaalissa. On nimittäin hyvin mielenkiintoista, että Englannin cupin finaalissa kohtaavat englantilainen ja walesilainen joukkue ja Euroopan cupin finaalissa englantilainen ja englantilainen joukkue…

Läpiajon jälkeen vedenpaisumus

HJK – Tampere United 5-1

Töölön tuulettomassa illassa nähtiin Tampere Unitedin surkean alkukauden surkeuden kliimaksi, kun Helsingin Jalkapalloklubi murskasi Tampereelta saapuneet vieraat lukemin, jotka olivat pelitapahtumiin nähden lopulta täysin oikeutetut.

Pelin alku oli rauhallinen. Klubin syöttöpeli ei lähtenyt aivan alusta lähtien toimimaan. Pelinrakentelu huusi nopeutta, aivan kuten parissa aikaisemmassakin ottelussa; Juho Mäkelä sai kuitenkin pari vaarallista paikkaa, mutta viimeistely ontui. Sitten, 36 minuutin kohdalla, iski salama. Puolustavan keskikenttämiehen paikkaa pelaava sierraleonelainen Medo tykitti 25 metristä yläriman kautta tilanteeksi 1-0. Unelmaveto.

Tauon jälkeen suuria muutoksia ei tullut, mutta HJK otti pelin yhä enemmän haltuunsa. Vaan kun peliä oltiin pelattu vähän yli tunti, kotijoukkueen hallinnan keskellä United pääsee vastahyökkäykseen ja Antti Hynynen on melkein yksin läpi. Nopeaa laukausta ei kuitenkaan tule, ja vastaantullut Wallén pystyy tilanteen selvittämään.

Ennen tätä ottelua HJK:lla oli alla kolme turhauttavaa tasapeliä, tappioita ei vielä yhtäkään, mutta vaarana oli, että Muurisen poppoo ei pääse lentoon, koska se ei saa tarvittavia maaleja aikaan. Sillä maaleja se tarvitsee, jotta se voisi tehdä lisää maaleja. Tänään niitä tuli, vaikka olisi voinut olla tulemattakin. Ei mielestäni ole mitenkään selvää, että HJK olisi voittanut tänään joka tapauksessa, ilman Medon ihmekutia ja TamU:n läpiajossa epäonnistumista.

Mutta tämä ei vähennä arvoa paniikkihankinnaksikin haukutun Tomasz Sajdakin täydellisen upealta hattutempulta. Ensimmäinen oikealla jalalla (tarkka laukaus kuudestatoista metristä alakulmaan), toinen vasemmalla (pieni kulmapotkutökkäys) ja kolmas päällä ex-Klubipakki Iiro Aallon katsoessa vierestä. Aikaa tähän kului noin yksitoista minuuttia.

Viimeisen puolituntisen kaltaista näytöstä näkee jalkapallo-ottelussa harvoin. HJK:n sirkuksessa pallo ja miehet liikkuivat todella kauniisti. Vähän helpompaa se toki oli, kun TamU ei enää kunnolla jaksanut yrittää. Pelin alussa sillä oli sentään jotain yritystä, mutta edelleenkin harhasyöttöjä tuli liikaa eikä keskikentän herruutta pystytty horjuttamaan. Ja kun pallotkaan eivät pompi omille, tässä on alkukauden surullinen kuva.

Miten pitkään ne jaksavat?

Voi Haka-parkaa: kahden viimeisen pelin maalisaldo 0-10. Ensin nolosti turpaan Espoossa ja sitten kotona Tehtiksellä MyPa on parempi 0-3. Tätä menoa konkurssi alkaa tulosten perusteella olla melkeinpä oikeutettu. Mutta enemmän tietenkin olisi syytä kiinnostua siitä mitä tylyjen lukemien takaa löytyy. Varmasti paljon huonoa tuuria, mutta yhtä kaikki jäljellä ei näytä olevan enää paljoakaan viime vuosien tasaisen tappavasti pisteitä kahmivasta koskilaisryhmästä. Ainakaan puolustuksen osalta kaikki ei tosiaankaan ole kohdallaan.

Syytä on toki Hakaan liittyen muistaa myös Hongan ailahtelevuus. Välillä Honka osaa pelata todella hyvin, mutta toisinaan sen peli jää ala-arvoiseksi, eikä sillä ole taitoa voittaa tärkeitä pelejä. Kuten ei tänäänkään Lahdessa. FC Lahti voitti 1-0, maalintekijänä Sadik.

Kuuden kierroksen jälkeen kaikkien yllätykseksi löytyvät sarjan ylivoimaisesta johdosta Inter ja Lahti. Interin ainoa pistemenetys on kotona HJK:ta ja FCL:n ainoa kotona Interiä vastaan; ei ollenkaan paha, ei ollenkaan. Eikä tämä edes ole liigacuppia, ovatko ne unohtaneet? Milloin vauhti hyytyy? Molemmat seurathan ovat olleet jo jonkin aikaa parempia hallikaudella. Viime vuoden keväällä ne myös kohtasivat toisensa liigacupin finaalissa. Silloin sinimustien koutsi Job Dragtsma vielä totutteli uusiin ympyröihin, ja Lahden peräsimessä oli Antti Muurinen, jonka lähteminen näyttäisi olevan pikemminkin hyvä kuin huono asia.

Vaivihkaa myös TPS haluaa mestaruustaistoon mukaan. Inter on järjestänyt sille alkukaudesta jo kaksi nöyryytystä, ja loukkaantumistenkin koettelemalle porukalle on vielä ennen EM-kisataukoa edessä pari tärkeää peliä. Tänään tuli 4-0-pakkovoitto Jarosta.

Entä MyPa, olisiko siitä mihinkään? Ja mitä tapahtuu huomenna? Paljon on kysymyksiä ilmassa.

Ja olihan se huikea…

Kanada – Venäjä 4-5 ja.

Ensimmäinen erä: avausmaalista huolimatta Kanada on paremmin pelissä mukana, ja sitten seuraa kasa ansaitsemattomia jäähyjä, jotka kääntävät pelin vaahterapaidoille. Yksi puolustusvirhe lisää, ja Kanada johtaa 3-1. Tavallaan ansaitusti, tekihän se lukuisista paikoistaan maalit. Mutta aina siihen tarvittiin jonkun toisen virhe.

Toinen erä: kauttaaltaan Venäjän hallintaa; melkein koko ajan 5-5-peliä, kun jäähyt eivät ole sotkemassa. Taidokas kavennusmaali, mutta myöhemmin Dany Heatleyn, turnauksen parhaan hyökkääjän, välähdys ja 4-2. Cam Ward pitää Kanadaa pystyssä.

Kolmas erä: Venäjä hallitsee vielä enemmän ja tekee kaksi maalia. Tasoituksen tekee Ilja Kovaltshuk, finaalin suurin sankari. Kun Ovetshkin ei mitalipeleissä onnistunut ratkaisemaan, saa vihdoin tilaisuutensa muiden superhyökkääjien varjoon jäänyt Kovaltshuk – tähän mennessä turnauksessa uskomattomat 0 maalia. Mutta ajassa 54:46 syntyy vaarattoman näköisestä tilanteesta tasoitus, tuuletusten ollessa asianmukaisia. Ja kun ketsuppipurkki on saatu auki, syntyy jatkoerässä vielä toinen ylivoimalla.

Venäjälle täysin ansaittu voitto. Tuomarityöskentelykään ei ottelua lopulta päässyt ratkaisemaan, kun helpot jäähyt menevät lopulta suunnilleen tasan. Kaikesta näki, että Venäjä halusi voittoa todella kovasti. Vaikka joukkue oli käytännössä koko ottelun ajan takaa-ajajana, kaikki pelaajat pyrkivät työskentelemään määrätietoisesti sen puolesta, että joukkue pystyisi tekemään tarvittavat maalit – ja lopulta tämä onnistui.

Samaan aikaan tämä ottelu kohoaa klassikoksi – ei kai muuta voi väittää? Kanadan kotikisat, kaikki näyttää vääjäämättä vievän kotijoukkuetta suuren riemujuhlaan, kaikki näyttää liiankin helpolta… Mutta saldolla 8-0-0-0 edelliset pelit voittaneelle ryhmälle löytyi sittenkin parempi, nimittäin paluun huipulle tehnyt itäinen jääkiekkomammutti. Ja siten MM-mestaruudet Kanadan ja Neuvostoliiton/Venäjän kesken ovat nyt tasan 24-24. Viime vuonna Kanada Venäjällä, tänään toisinpäin.

Huikea loppu

Tämänvuotiset jääkiekon MM-kisat saavat huikean lopun. Kahdeksi viimeiseksi otteluksi jää kaksi kansainvälisen jääkiekon suurta klassikkoa: Suomi vastaan Ruotsi ja Kanada vastaan Venäjä. Erityisen mehukas asetelmaltaan on sunnuntai-illan finaali. MM-kisojen pelaaminen ensimmäistä kertaa lajin emämaassa ei ole jaksanut kovinkaan paljon sytyttää kanadalaisyleisöä, mutta Kanadan piinkova joukkue on parantanut tasaisesti peliään turnauksen edetessä ja hyökkäyskalusto Dany Heatleyn johdolla hakee vertaistaan. Mielenkiintoisinta on, että se vertainen löytyy heti toiselta kenttäpuoliskolta. Venäjä on viimein – näin kaikkein kuulee nyt sanovan – nousemassa “omalle tasolleen”. Suomi-pelin kaksi ensimmäistä maalia olivat mitä kauneinta CCCP-kiekkoa, ja eilisen ottelun taktiikka oli ihailtavan kurinalainen. Ja jos Ovetshkin-Semin-Fedorov -ketju ei onnistu, ratkaisijoita löytyy muualtakin.

Jos Kanada voittaa, jää muistoihin isäntämaan kirouksen selvittäminen mestarille sopivalla tavalla. Venäjällä on sitäkin suurempi kiviriippa selässään, kun mitään mestaruutta ei kouraan ole tarttunut sitten vuoden 1993. Voitti kumpi tahansa, se on ansainnut voittonsa.

Suomi sen sijaan voi olla suhteellisen tyytyväinen turnaukseen, vaikka Ruotsi-peli on vielä edessä. Kanada ja Venäjä olivat yksinkertaisesti parempia. Valmennus ja joukkue ei ollut parhaassa mahdollisessa vireessä, ja toisena päivänä Venäjä olisi voinut kaatua. Mutta ehkä on hyvä, ettei jossitteluun sittenkään jää oikein mitään syytä.