Virheitä

By nuija

On lohduttavaa, että huipputason urheilijat osaavat epäonnistua siinä missä huonommatkin, ehkäpä jopa suuremmin, koska heiltä odotetaan paljon enemmän.

Mestarien liigan finaali oli siitä yksi hyvä esimerkki. Ilta oli virheitä täynnä, sankarin viittaa tarjottiin monen harteille mutta kukaan ei sitä halunnut ottaa. Johtomaalin teki Cristiano Ronaldo, jota virheellisesti kukaan ei ottanut. Mutta Ronaldo itse jäätyi pilkkukisassa täysin. Chelsean 1-1-tasoitus puolestaan oli kimmokkeineen täysi onnenkantamoinen, ja ManU-vahti van der Sar vielä liukastui ratkaisevalla hetkellä. Sama kohtalo tuli pilkuilla John Terrylle, jonka olisi pitänyt ratkaista ottelu. Huono kenttä oli yksi suuri virhe. Ja ensimmäisellä puoliajalla ManU olisi voinut siirtyä ratkaisevan tuntuiseen 2-0-johtoon, mutta kaksi yritystä huippupaikoista menivät liian päin maalivahtia.

Ennen ottelua puhuttiin, että yksi pieni virhe saattaa ratkaista ottelun näiden joukkueiden välillä, jotka eivät paljoa virheitä tee. Mutta niitä virheitä tuli roppakaupalla. Joku voisi kutsua virheeksi sitäkin, että näiden joukkueiden olisi pitänyt paremminkin kohdata toisensa FA Cupin finaalissa. On nimittäin hyvin mielenkiintoista, että Englannin cupin finaalissa kohtaavat englantilainen ja walesilainen joukkue ja Euroopan cupin finaalissa englantilainen ja englantilainen joukkue…

Jätä kommentti