EESPANJAAA!!

Saksa – Espanja 0-1

Ja Espanja, se vei koko potin. Se kaatoi finaalissa vaisusti pelanneen Saksan 1-0. Voittomaalin – todellisen tahto-osuman – teki 33. minuutilla Fernando Torres, joka pelasi upeat kisat, vaikka ei tehnytkään yhtä paljon maaleja kuin finaalin loukkaantumisen vuoksi väliin jättänyt David Villa. Vaihtomiehenä Daniel Güiza teki sen, mitä häneltä odotettiinkin. Maaleja syntyi sopivasti – tänään niitä olisi voinut syntyä lisääkin, mutta tämä riitti.

Siis: Espanjan hyökkäys oli kunnossa.

Nyt Cesc Fàbregas oli Villan poissaollessa suoraan avauksessa. Hän ja koko muu keskikenttä pelasivat loistavasti. Saksa ei saanut tilaa eikä aikaa, syötöt napsahtelivat (“tiki-taka”) kohdalleen ja hyökkäys sai paikkoja. Ennen kaikkea peli oli kaunista.

Siis: Espanjan keskikenttä oli kunnossa.

Kisojen alkuvaiheessa Espanjan puolustus ei ollut varmimmillaan; Venäjä- ja Ruotsi-pelit menivät vähän rimaa hipoen. Mutta alkulohkovaiheen jälkeen joukkue ei päästänyt yhtään maalia. Italian se nollasi. Venäjän se nollasi. Saksan se nollasi. Ohi ei päässyt laidoista eikä keskeltä – topparit Marchena ja Puyol hoitivat homman. Ja maalilla seisoi todellinen muuri, kapteeni Iker Casillas.

Siis: Espanjan puolustus ja maalivahti olivat kunnossa. Espanja ansaitsi mestaruuden.

Saksa pelasi kisoissa ailahtelevasti, mutta voitti aina tärkeät ottelut ja raahautui taas kerran finaaliin asti. Tänä sunnuntaina se ei kuitenkaan saanut melkein ollenkaan paikkoja, joista se olisi voinut edes jossitella. Ei edes loppuhetkillä, jolloin ylhäällä olivat yhtä aikaa Podolski, Gomez ja Kuranyi. Taso ei sittenkään riittänyt.

Tällainen Espanja toivottavasti menestyy myös seuraavissa MM-kisoissa. EM-kisat eivät kuitenkaan yllä niiden tasolle, joten arvokisojen alisuoriutujan maine ei ihan tällä menestyksellä kuittaannu.

Mutta annetaan heidän rauhassa juhlia.

Kohti Pekingiä

Suomalainen yleisurheilukausi on lähtenyt totutun hitaasti käyntiin. Kausi kun alkaa vasta kesäkuussa, ja aina arvokisojen alkuun asti keskitytään jännäämään sitä, ylittääkö viimeinenkin naismoukarinheittäjä B-rajan. Ja jos arvokisoista tulee yksikin mitali, kausi on pelastettu. Ruotsi-maaottelun jälkeen aletaan puhua seuraavasta kaudesta, jonka alku siintää kaukaisena yhdeksän kuukauden päässä. Täytyykin nostaa yleisurheilijoille hattua heidän loputtoman kärsivällisyytensä ja sitkeytensä takia. Noita ominaisuuksia vaaditaan etenkin heiltä, jotka viettävät paljon aikaa loukkaantuneina. Voi vain kuvitella, kuinka raskasta aikaa pimeä talvi on heille. Suomi on varmasti täynnä loistavia esimerkkejä.

Mainitaanpa heistä vaikka kaksi. Suomen mitalitoivot Tommi Evilä ja Olli-Pekka Karjalainen avasivat kautensa toden teolla eilen. Ja Evilä paukautti uuden virallisen Suomen ennätyksen (822), joka olisi tietenkin jo pelkästään erillisen blogimerkinnän paikka. Karjalaisella oli vielä hakemista (76,98), mutta kahdeksaakymppiä tänäkin kesänä odotellaan.

Kun keihäsmiehet tuntuvat olevan vireessä ja juoksulajien puolelta löytyy kaksi hyvätasoista tekijää (Holmén, Keskisalo), miesten osalta näyttää ihan lupaavalta.

Naisten puolella on jo pitkään ollut vaisumpaa. Uusi sukupolvi on nousemassa esiin, vaikka Johanna Manninen ja jopa Mikaela Ingberg vielä yrittävät. Paljon saa vielä tapahtua, jotta naisista olisi suuria ilonaiheita. Kaikki on kuitenkin urheilussa mahdollista – se on niin totta, vaikka kuulostaakin lattealta.

Asetelmat säilyivät

Veikkausliigan 9. kierros tarjosi taas joitakin olennaisia tasapelejä. Ahvenanmaalla sarjajohtaja Inter joutui tyytymään kirvelevään 1-1-tasapeliin, kun ex-Inter Mika Niskala tasoitti viime hetkillä maalinedusruuhkan keskeltä. Samoin FC Lahti oli omassa vierasottelussaan pitkään johtava osapuoli, mutta kotijoukkue RoPS taisteli ja nousi kaksi kertaa tasoihin.

Kierroksella nähtiin kolme punaista korttia. Maarianhaminassa punaisen sai kotijoukkueen André Hansell. Espoossa Puustisen suora punainen herätti kiivasta keskustelua, ja salaliittoteorioita voi vetää myös Jaro – HJK -ottelusta ja Mikko Hyyrysen (joka on niin ikään hyökkääjä!) kahdesta keltaisesta; HJK:n vastustajille on alkukaudesta tuomittu jo kolme punaista korttia, mutta yhtäkään näistä otteluista (VPS, KuPS, Jaro) HJK ei ole kyennyt voittamaan. Klubi on nyt viime kauden tapaan juuttunut tasapelikierteeseen, ja sen mestaruustoiveiden herääminen vaatisi pelin parantumista. Monta tärkeää pistettä on jo jäänyt matkan varrelle. Nytkin se sai ainoan maalinsa Jaron pelaajan jalasta.

MyPa hoiti oman osuutensa umpisurkeaa KooTeePee:ta vastaan, ja TamU raapi kotivoiton KuPS:ista. Näin tasaisessa sarjassa TamU:lla on edelleen mahdollisuutensa. Ilta-Sanomien ennen kauden alkua hehkuttama suurkaupunkien kolmikko (TamU, TPS, HJK) on ollut toistaiseksi vaisu, mutta mikään niistä ei ole silti vielä ulkona pelistä.

Välierä Venäjä – Espanja

Venäjä – Espanja 0-3

Espanja oli vakuuttava. Ennen välierän alkamista varmasti kelattiin nauhat puhki pyöritellen näiden joukkueiden kisojen ensimmäistä ottelua, jossa maat pelasivat vastakkain, mutta ihmeellisintä oli, että lopputulos oli nyt täysin sama kuin silloin: Venäjä pääsi peliin kunnolla mukaan vain paikoin, ja Espanja ratkaisi ottelun hyökkääjiensä tehokkuudella venäläispuolustuksen rakoillessa pahemman kerran.

Ja Andrei Arshavin, oliko hän kentällä ollenkaan? Espanjan puolustus ja alempi keskikenttä (Marcos Senna) pelasi loisto-ottelun, ja Venäjän ainoaksi kunnon paikaksi jäi yksi Pavljutshenkon paikka avausjaksolla.

Ottelun yksi ratkaisuista tapahtui yllättäen, kun David Villa jo varhaisessa vaiheessa loukkaantui ja hänen tilalleen kentälle tuli Cesc Fàbregas. Fernando Torres jatkoi yksin kärjessä, kunnes hänetkin vaihdettiin myöhemmin toisen maalin tehneeseen Daniel Güizaan. Molemmat vaihdot olivat erittäin onnistuneita, ja maalittoman ensimmäisen jakson jälkeen Espanja sai keskikentän yhä enemmän ja lopulta täydellisesti haltuunsa. Ja maalit tehtiin juuri silloin kuin pitikin.

Venäjän joukkue vaikutti kovin väsyneeltä. Sen kisat eivät saaneet kovin mukavaa loppua, mutta se voi lohduttautua sillä, että Espanja oli reilusti, selvästi ja kiistatta parempi ryhmä, ja välieräpaikka on jo kuitenkin suuri menestys.

Ehkä nyt sitten on lopulta Espanjan vuoro?

Kaikin puolin parempaan suuntaan

TPS – Haka 2-0

Lauantaina TPS kaatoi Intertoto-cupin avausosaottelussa Pohjois-Irlannissa paikallisen viskitislaamon joukkueen 3-2, ja nyt se voitti Kupittaalla Hakan liigaottelussa, joka olisi tosin vallan hyvin voinut päättyä toisinkin.

Peli oli tasainen, mutta kuitenkin kauttaaltaan Hakan hienoista hallintaa. TPS-puolustus osoitti haavoittuvuutensa, ja Hakan monissa kulmapotkuissa ensimmäisenä pallossa tuntui olevan aina
vierasjoukkueen pelaaja. TPS:n keskikenttä toimi myös hyvin ja se onnistui lyhytsyöttöpelillään luomaan muutamia tilanteita, jotka eivät tosin olleet kovin vaarallisia. Kuitenkin Mikko Paatelaisen ei-niin-kova laukaus 20 metristä yllätti koskilaisvahti Aleksandr Dovbnjan, ja tauolle mentiin 1-0-tilanteessa.

Toisella puoliajalla Haka ei ensi alkuun saanut rakenneltua kuvioitaan, ja kun laidoista ei päässyt etenemään, Toni Lehtinen yritti itse monta kertaa kaukolaukauksilla, joista yksi paukahti ylärimaan, mutta muuten Lehtisen viimeistelytarkkuus oli taas kerran huono. Lisää paikkoja kuitenkin syntyi ajan myötä. Lehtisellä ja Innasella kummallakin oli puolittainen läpiajo, mutta Tepsin maalilla liigadebytoinut Henrik Moisander pelasi upean ottelun.

TPS:n vaihdot osoittautuivat menestykseksi, kun vaihtomies Antti Hakala keskitti vaihtomies Armand Onelle, joka pommitti kauden toisen maalinsa. 2-0 oli pelin ratkaisu. Kuten Martti Kuusela sanoi ottelun jälkeen, TPS:n pelissä on näkyvissä parempaa (myös loukkantumistilanteen helpottumisen myötä), mutta paljon on vielä raitapaidoilla parannettavaa. Myös Haka lienee selvinnyt pahimmasta, eli talouskriisistä ja konkussiuhasta, ja voi nyt keskittyä pelaamiseen.

Välierä Saksa – Turkki

Saksa – Turkki 3-2

Sanotaanko etten nähnyt koko ottelua. Tai “näin” vain lopun. Ensimmäiseen 70 minuuttiin en ollut tv:n ääressä, ja lopusta huolehti kuulemma Wienissä riehunut kauhea ukonilma. Väläyksittäin nähtiin suoraa livekuvaa, mutta muu aika joko tuijoteltiin nykäyksittäin pyörivää pokaalia tai velmuiltiin studiossa ottelun dramaattisuutta ihmetellen.

Sen perusteella mitä olen lukenut, Saksa oli huono. Ja kuitenkin se voitti ottelun. Lehmann oli huono, Ballack oli huono… Ainakaan näillä esityksillä Saksa ei kuuleman mukaan ansaitse mestaruutta. Ja kuitenkin se voitti ottelun. Philipp Lahm iski voittomaalin viimeisellä minuutilla. Lahm nousi ylös, syötti Hitzlspergerille – samaan aikaan Turkin pelaaja makasi loukkaantuneena maassa – Hitzlsperger syötti takaisin, ja Lahm sijoitti pallon ohi Rüştün, joka hänkään ei välttynyt ottelussa virheiltä… “ja lopussa Saksa voittaa”.

Tässä nähtiin sekin, että kun Turkki johti (1-0), se lopulta myös hävisi ottelun. Mutta kerran se tuli myös tasoihin – Semihin etunurkkalirautuksella, josta voi syyttää Lehmannia.

Koska en nähnyt ottelua, en kirjoita tästä eittämättä suuresta ottelusta enempää. Toimittajan pitäisi olla oikeasti paikan päällä eikä tyytyä televisioon. Mutta paikan päällä oloa tuskin minulta kuitenkaan voidaan vaatia. Mukavaa olisi toki ollut matkustaa Berliiniin ja seurata tunnelmaa satojen tuhansien saksanturkkilaisten seurassa.

Taas mennään…

EM-kisoissa – jos ne nyt ketään jaksavat enää kiinnostaa – on seuraavaksi välierät. Saksa mennee finaaliin, kun asetelmat näyttävät saksalaisten kannalta suorastaan pelottavan hyviltä lukuisten turkkilaispoissaolojen takia. Ja Venäjä vastaan Espanja, tässä ottelussa voi voittaa kumpi tahansa, mutta Venäjä on jo pelannut itsensä suosikiksi.

Veikkausliiga jatkuu huomenna. Interillä on seuraavaksi muutama vaikea ottelu (tai no, ehkä TamU:a kotona ei voi sanoa vaikeaksi), joten saa nähdä miten pitkään kärkipaikka säilyy. Lahteen ei usko kukaan, varsinkin jos Sadik lähtee. HJK ja MyPa ainakin tulevat takaa, ja Turussa, Espoossa ja Tampereella alkavat mielenkiintoiset euroviikot.

Espanja – Italia

Espanja – Italia 0-0, 4-2 rp.

Tässä ottelussa Italia oli Italia ja Espanja Espanja, erotuksena vain lopputulos, joka on näiden joukkueiden välillä poikkeuksellinen. Italia oli ratkaisevasti huonompi kuin MM-kisoissa. Pelissä ei ollut sellaista ryhtiä, näyttävyyttä, tyyliä ja päättäväisyyttä kuin 2006. Puolustuslinja oli kokenut muutoksia, eikä pelikieltoa potevien Pirlon ja Gattuson poissaolo ollut merkityksetön asia. Italian tietynlainen “huonous” ei tosin kostautunut missään vaiheessa, kun Torres ja Villa eivät saaneet puolustusta puhkottua millään, ja monet kaukolaukaukset eivät puolestaan onnistuneet. Azzurrin kyyninen taktiikka toimi hyvin.

Ottelu oli tasokas ja kiihkeä, vaikka maalitilanteet jäivät vähiin. Tuomari antoi pelata kovaa, ehkä liiankin, ja tämä linja tuntui hyödyttävän italialaisia. Espanja oli läpi ottelun aktiivisempi ja piti palloa – mikä olikin odotettavissa. Pelin juoni oli se, pystyykö Espanja saamaan maalin aikaan ja toisaalta, pystyykö Italia iskemään jostain vastaiskustaan. Kumpikaan joukkue lopulta kyennyt maalintekoon, ja Italia pitkälti Tonin huonouden takia (kisojen suurimpia floppeja: ei yhtään maalia). Myöskään muita ratkaisijoita (esim. Del Piero) ei noussut esiin.

Pilkkukisassa Gianluigi Buffon ei ilmeisesti ole kovin hyvä. Iker Casillas nappasi pari ja se riitti. Espanja ansaitsi voittonsa täysin, koska se vaikutti haluavan voittoa enemmän. Kerrankin, se täytyy nyt sanoa, kerrankin se näytti tulevan verenjanoisena ratkaisevaan arvokisaotteluun. Mutta onko Venäjän vauhti sille liikaa?

Hollanti – Venäjä

Hollanti – Venäjä 1-3 ja.

Jos Turkki on näiden kisojen Kreikka, Venäjä on puolestaan Hollanti. Tässä puolivälieräottelussa, varsinaisessa hollantien taistelussa, voiton vei lopulta Guus Hiddinkin miehistö ja näppejään jäi nuolemaan Marco van Basten, jonka aikaa päävalmentajana voi nyt sanoa pettymykseksi. Alkulohko oli käsittämätöntä tykitystä, mutta tosipeleissä tuli noutaja vastustajalta, joka käytti alkulohkon parantaakseen peliään tasaisesti ja osoitti täyden voimansa ensimmäisen kerran vasta lohkon päätösottelussa Ruotsia vastaan.

Silti harva uskoi että joukkue pystyy parantamaan vielä siitäkin. Mutta niin kävi, ja tämä ottelu oli vielä suurempaa Venäjän näytöstä. Valkopaitainen joukkue hallitsi jo ensimmäistä jaksoa, ja toisen puoliajan alussa Roman Pavljutshenko tökkäsi jalallaan johtomaalin matalasta keskityksestä. Myöhemmin sama mies oli ratkaisupaikassa moneen kertaan, mutta hänen maksiminsa tuntuu olevan maali per ottelu.

Venäjän hallinta ei ollut yksinomaisen selkeää, mutta vaarallisia maalipaikkoja joukkue sai selvästi enemmän. Hollannin hyökkäykset tulivat keskeltä, mutta päättyivät turhan usein Sneijderin ja van Persien epäonnistuneisiin laukauksiin. Viime hetkillä loistava Ruud van Nistelrooy kuitenkin pystyi tasoittamaan keskityksestä, ja ottelu meni jatkoajalle, kun venäläiset eivät onnistuneet ratkaisemaan peliä omista vastahyökkäyspaikoistaan. Mutta jatkoaika oli puolestaan niin selkeää Venäjän hallintaa, että toisenlainen lopputulos kuin tämä olisi lopulta ollut oikeusmurha. Venäjä halusi selkästi voittaa ottelun pelaamalla ja onnistuikin siinä. Jo kahden pelin perusteella turnauksen parhaimpien pelaajien joukkoon nousevan Andrei Aršavinin kaksi maagista suoritusta ratkaisivat pelin. Ja se Hollannin puolustus, se ei todellakaan vakuuttanut… Toisaalta Venäjän huono viimeistely olisi saattanut jopa nousta ottelun ratkaisijaksi, mutta Aršavin pelasti kaiken.

Jo kertaalleen näiden kisojen aikana katsomossakin vilahtanut Pietari Suuri - suuri hahmo Venäjän historiassa – haki oppinsa Hollannista. Pietarin (jonka lempinimi on hollantilaisittain “Piter“) Zenitiä valmentaa niin ikään hollantilainen Dick Advokaat. Venäjällä luotetaan hollantilaiseen taitoon, ja traagista on, että tällä kertaa se suuntautui itse Hollantia vastaan.

Lukuisat asiantuntijat voivat nyt nousta taas esiin ja kertoa, kuinka he olivat oikeassa haukkuessaan van Bastenin toimia pelaajavalinnoista taktiikkaan. Enkä tällä väitä, että he välttämättä olisivat viisastelijoita. Van Basten ei onnistunut; hänen laivansa ja miehistönsä ei saanut tiukassa paikassa itsestään tarvittavaa irti. Kuitenkin se hävisi loistavalle joukkueelle.

Kroatia – Turkki

Kroatia – Turkki 1-1, 1-3 rp.

Onkohan Turkki näiden kisojen Kreikka? Ihmeitä se on ehtinyt jo tehdä vaikka muille jaettavaksi. Kolme peräkkäistä ottelua Turkki on nyt voittanut, vaikka jokaisessa ottelussa sen vastustaja on tehnyt avausmaalin. Tänään Turkki kaatoi ennakkosuosikki Kroatian pelissä, josta vasta viime hetkillä muodostui melkoinen trilleri.

Kroatia lähti painostamaan alusta alkaen. Tilanteiden perusteella se olisi ansainnut voittaa varsinaisen peliajan, mutta viimeistely, etenkin Ivica Olić, oli jäässä, vaikka keskikenttä Luka Modrićin taidokkuudella toimi mallikkaasti. Pelissä ei muuten järin paljon tapahtumia ollut. 90 minuutin aikana Turkki ei saanut aikaan yhtään vaarallista tilannetta.

Jatkoajalla hallinta kääntyi, ja Turkki sai lievän otteen. Mutta sen taivas pimeni täysin vain minuutti ennen jatkoajan loppua. Uuden tilaisuutensa tähän otteluun saanut Rüştü Reçber seikkaili maalin edestä jonnekin minne hänen ei olisi pitänyt mennä, ja yhtä-nollaa kroatialaiset juhlivat kuin maailmanmestaruutta. Mutta riemu oli ennenaikaista. Aivan lisäajan viime hetkillä Rüştü avaa pitkän kuudentoista sisälle ja vaihtomies Semih Şentürk lataa pallon ylänurkkaan!

Näin mentiin pilkuille, joissa Turkki oli parempi kahden ohilaukauksen ja yhden Rüştün torjunnan ansiosta. Välierässä vastaan tulee Saksa.

Portugali – Saksa

Portugali – Saksa 2-3

Ja Saksa teki sen. Loistavalla taktiikalla ja tappavalla maalintekopaikkojen – olivatpa ne keskityksistä tulleina kuinka puolittaisia tahansa – hyödyntämisellä se pääsi jo 2-0-johtoon. Asialla Bastian Schweinsteiger ja Miroslav Klose, ja apuna Portugalin puolustus, joka ei ollut aivan terävimmillään, kuten ei myöskään maalivahti Ricardo. Peli ei kuitenkaan kahden maalin johtoasemassa ollut ohi. Portugali kavensi vielä ennen taukoa, ja toinen puoliaika siinsi edessä harvoin yhtä mielenkiintoisena kuin tänä iltana.

Mutta Saksa meni taas 3-1-johtoon todellisella Michael Ballackin tahtomaalilla. Kyllä, hän työnsi puolustajaa selästä, mutta kuinka tuomari voi kaikkea huomatakaan… Ennen loppua tuli vielä yksi kavennus. Kentällä oli kaksi loistavaa joukkuetta, mutta silti Saksa oli niistä selvästi parempi. Peli – kuten aina voidaan jossitella – olisi ollut aivan toisenlainen maalipaikkojen hyödyntämisen toisenlaisella suhteella, mutta jälleen Saksa osoitti taitonsa tiukassa paikassa.

Olisikohan Saksa – Italia -finaali painajainen kaiken hyökkäävän jalkapallon hehkutuksen jälkeen? Onko vastahyökkäys paras puolustus?