Lauantaina Chris James ei onnistunut rankkarissaan, ja TPS voitti Tampere Unitedin 1-0 Simo Valakarin vastaavasti onnistuessa yhdestätoista metristä. Ottelu jäi surullisen pahasti muun kierroksen varjoon; kontrasti on valtava kevääseen, jolloin näitä joukkueita rummutettiin ylivoimaisina mestarisuosikkeina.
Mutta niin vaan Interin ja Lahden lakkaamatta jatkuva hyvä vire on tullut yllätyksenä aivan kaikille. Inter etenkin on löytänyt peliinsä yllättävän uuden vaihteen heinäkuun suvantovaiheen jälkeen, ja sunnuntaina Valkeakoskella sinimustat kylvettivät Hakaa peräti 4-0. Uusista, nähtävästi onnistuneista hankinnoista kentällä esiintyivät Domagoj Abramovic ja myös KuPS:in testissä keväällä ollut Guilliano Grot. Herää epäilys, mitä puolestaan Hakalle on hyötyä sen uusista hankinnoista, jos peli niiden takia mahdollisesti sekoaa.
Honka jatkoi voittoputkeaan ja nujersi ilman Stephen Kundaa pelanneen RoPSin 2-0. MyPa on menettämässä otetta mestaruudesta, kun Jaro nousi kotonaan voittoon loistavaa kautta pelaavan Mikko Hyyrysen voittomaalilla. Ja KooTeePee voitti ensimmäistä kertaa. Kotkalaiset ovat parantaneet koko ajan, eikä suoralta putoamispaikalta nouseminen ole sittenkään mahdoton juttu.
HJK raapi itselleen huonolla pelillä 1-0-kotivoiton VPS:stä, ratkaisijana Medo, jolle tämä ei ollut kauden ensimmäinen tärkeä maali, mutta jonka peli on muun joukkueen tavoin ollut välillä aivan liian ailahtelevaa. Myös Klubin muu keskikenttä sekä puolustus oli hieman unessa, mutta tällä kertaa Vepsun totaalinen kädettömyys ratkaisupaikoissa auttoi helsinkiläisiä.
Mutta: kierroksen kliimaksi oli sittenkin, kaikesta muusta mielenkiintoisesta huolimatta, Jari Litmasen paluu ja sitä seurannut täydellinen näytös Lahden Hiihtostadionilla. KuPS jyrättiin maanrakoon peräti lukemin 8-1. Litmanen tuli kentälle 56. minuutilla tilanteen ollessa 3-1 ja sen jälkeen mies teki kaksi maalia ja syötti kaksi. Ensimmäinen maali syntyi pilkulta ja toinen näyttävällä pikku chipillä – maaliin johtaneiden syöttöjen nerokkuutta tuskin tarvitsee erikseen korostaa.
Kuten Litmanen sanoi ottelun jälkeen, KuPS ei kuitenkaan ollut aivan niin huono mitä numerot näyttävät. Mutta monet turhat henkilökohtaiset virheet ja kokemattomuus tasaavat huomattavasti savolaisten tietä kohti Ykköstä – sinne joukkue on näillä otteilla väistämättä menossa. Ja samaan aikaan FC Lahden esitys ei ole, ei läheskään, pelkästään Litin ansiota. Ehkä koko Veikkausliigan paras hyökkääjä Rafael teki hattutempun ja päätti kuivan kautensa, ja koko joukkue pelaa hyvää peruspeliä.
Tilanne:
Inter 34
HJK 32
Lahti 31
Honka 30
Ensi sunnuntaille on vaikea keksiä mielenkiintoisempaa ottelua – Urheilukanavalla kello 19:00 Inter – FC Lahti.