1. Bolt 9,69 (ME)
2. Thompson 9,89
3. Dix 9,91
4. Martina 9,93
5. Powell 9,95
6. Frater 9,97
7. Burns 10,01
8. Patton 10,03
Kuka olisi uskonut että Usain Bolt olisi näin hämmästyttävä? Näin nopea? Näin ylivoimainen? Aiemmin kuviteltiin, että Tyson Gaysta ja Asafa Powellista olisi suurtakin vastusta, mutta huonokuntoinen Gay putosi yllättäen jo välierässä ja Powell – olisiko yksinkertaisesti oikea verbi vain “hyytyi” – illan 100 metrin finaalissa. Järkyttävää ylivoimaa muistaen, että Boltin päämatka on 200 metriä, ja katsoen juoksua yhä uudelleen ja uudelleen läpi; sivukuvasta nähtynä ero muihin juoksijoihin on käsittämätön ja mikä vielä ihmeellisintä, lopussa jamaikalainen keskittyi tuuletteluun, mikä vei ajasta jonkin verran pois. Ajasta, joka sentään oli 9,69 ilman pienintäkään tuulenhenkäystä. Tulosluettelosta on varmasti oikeutettua olla lihavoimatta muuta kuin voittaja.
Suomalaisten osalta päivään mahtui kaksi suurta pettymystä. Jukka Keskisalo ei kolhuiltaan päässyt osallistumaan 3000 metrin esteisiin. Joku voisi huomauttaa, ettei hänellä mitään mahdollisuuksia kärkeen olisi ollutkaan, mutta kyllä minua, jos olisin samassa tilanteessa, harmittaisi joka tapauksessa jo pelkästään se ettei pääse osallistumaan olympialaisiin.
Tommi Evilän pettymys on vielä suurempaa laatua. Mies on monessa yhteydessä todennut, että Pekingin olympialaiset vuonna 2008 ovat hänen urheilu-uransa päätavoite – mitään suurempaa ei ole eikä tule. Mutta. Karsinnassa kaksi ensimmäistä hyppyä olivat yliastuttuja, eikä viimeisen loikan 788 riittänyt. Evilältä lopulta ihan kohtalainen perussuoritus, mutta ei siis ihan sellaista mitä olisi vaadittu; viimeisenä finaaliin pääsi tuloksella 794. Joten: oliko se kaikki nyt tässä, yksi kilpailu, jonka mukaan koko urheilu-uraa tulisi arvioida? Tätäkö harmitellaan vielä vanhana miehenä? Onko urheilu todellakin näin raadollista?
