Arkisto aiheelle ‘jalkapallo’

Puolimatkan krouvi

22.7.08

Kaikki joukkueet (paitsi huomenna pelaavat TPS ja VPS) ovat kohdanneet vastustajansa nyt kerran, ja kärkipaikalla viihtyy edelleen Inter. Turkulaiset hakivat Pietarsaaren vesisateesta täydet pinnat lukemin 0-1, vaikka Severi Paajasen voitto-osuma ei edes käynyt maalissa! Ja vastaavasti Jaron vastaava tilanne, jossa pallo pomppasi ylärimasta alas, näytti olevan maalin arvoinen. Tai katsokaa itse ja päättäkää:

http://www.iltalehti.fi/nettitv/?27996888

Jarolla oli lukuisia muitakin paikkoja. Ei vain kelvannut, ja Inter johtaa sarjaa. Kaiken lisäksi Jonas Emet loukkaantui. Ilman muuta menetys, vaikka Emet ei ole onnistunut tällä kaudella maalinteossa vielä yhtä ainutta kertaa.

Onko niin että Interiä parempia joukkueita ei vain ole? Ei, kyllä niitä on. Ainakin MyPa, saldona 7-4-0 viimeisestä 11 ottelusta. Lauantaina kaatui Saviniemessä TamU, jolla oli myös omat vähäiset paikkansa, joista olisi voinut iskeä.

Lahdessa Juho Mäkelä päätti laina-aikansa tärkeällä voittomaalilla, jonka alusti vammoistaan toipunut Paulus Roiha. HJK rankaisi tehokkaasti vastustajan virheistä, ja vaikka toinen puoliaika oli täydellistä Lahden painostusta, Klubi sai silti, hieman onnellakin, kolme pistettä mukaansa. Rafael ja kumppanit eivät osuneet paikoistaan, eikä ottelu muutenkaan kohonnut kovin korkeatasoiseksi.

Honka kaatoi IFK:n ja Rovaniemellä soi rops’n'roll heikkoa KuPS:ia vastaan. Ja entä Haka? 1-1 kotona KooTeePee:tä vastaan ei vakuuta. Ahtaajien ensimmäinen voittokin oli lähellä, kun Vesa Heleniuksen räkämaali kantoi aina Mikko Innasen 88. minuutin tasoitukseen asti. Tamas Gruborovics loukkaantui pahasti saatuaan kovan iskun päähänsä, mutta on päässyt jo sairaalasta.

Inter 27
MyPa 25
HJK 23
Lahti 22
Honka 21
Haka 21

Eurooppaan

17.7.08

Mestarien liiga:
Tampere United – Budućnost (Montenegro) 2-1

UEFA-cup:
Honka – IA Akranes (Islanti) 3-0
Cork (Irlanti) – Haka 2-2

Suomalaisten europelit alkoivat mukavasti. TamU tosin jää harmittelemaan viime hetken kavennusta, minkä vuoksi montenegrolaiset menisivät jatkoon kotipelinsä 1-0-voitolla. Honka oli Myyrmäen muovilla täysin suvereeni, eikä 5-0 olisi ollut ollenkaan vääryyttä. Hakan tulos puolestaan on erinomainen, sillä Cork ei ole huonoille joukkueille viime vuosina Euroopassa pudonnut. 2-0-johdon menettäminen voi joitakin myös harmittaa, mutta liveseurannasta ja maalipuiden kolinasta päätellen kyseessä on kuitenkin jonkinasteinen venyminen.

TPS ehti jo pudota Intertoto-cupissa toisella kierroksella tanskalaista Odensea vastaan.

Tiukkaa

14.7.08

12. kierros on yhtä ottelua vaille selvä. Kärki tasoittui entisestään, kun Inter ja MyPa ei-niin-yllättävästi pelasivat tasan. Inter tuntuu pelaavan ottelu ottelulta huonommin. Sen keskikentän liike ei riitä enää toisella jaksolla, hyvä että nyt ensimmäiselläkään, ja pelaajien taitotaso tulee jossain vaiheessa vastaan. MyPa:lla rutinoituneena joukkueena oli hyvät mahdollisuudet voittoon asti, mutta yhtä lailla senkin pelinrakentelu oli vähän kohmeessa. Hieman onnella tulleesta johdostaan Inter sai nauttia vain minuutin, kun vanha rotta Saku Puhakainen puski Joni Ahon ja minuuttia aikaisemmin päänsä maalin arvoisesti väliin saaneen Jos Hooiveldin välistä pallon ohi varaveskari Forsmanin.

Honka haki pisteet Tampereelta, kun Aleksandr Kokko teki kaksi maalia. Kuka ihmeen Kokko, joku voisi kysyä. Ja mikä ihmeen TamU. Unitedin esitystä kuvailtiin jälleen heikoksi – joitakin pelejä oli ehtinyt jo mennä ihan lupaavasti, mutta nyt tuli taas uusi romahdus. Joukkueen kantti mitataan seuraavaksi huomenna Mestarien liigan 1. karsintakierroksen kotiottelussa montenegrolaista Budućnostia vastaan. Myös Hakalla ja Hongalla alkavat euro-ottelut tällä viikolla.

FC Lahti onnistui raapimaan erittäin tärkeän 1-0-voiton, tällä kertaa Maarianhaminasta. IFK:lla oli paljon paikkoja, mutta loukkaantumissumasta kärsineelle ryhmälle mikään ei vain tällä hetkellä tunnu onnistuvan. Oman ottelunsa voittanut KuPS on karsintaviivalla enää kolmen pisteen päässä.

Klubi siis hävisi klassikon, ja näin kärkiviisikon ero on neljä pistettä.

Tämä on sitä paljon puhuttua tehokkuutta

13.7.08

HJK – Haka 1-2

Tämä on jalkapalloa parhaimmillaan, pahimmillaan ja ennen kaikkea hienoimmillaan: toinen joukkue painostaa tuloksetta, mutta toinen iskee tarvittavat maalit ja vie pisteet mukanaan. Sellainen ilta oli tänään, kun HJK ja Haka kohtasivat Helsingissä.

Alusta lähtien HJK lähti hallitsemaan peliä, kun paljon haukuttu alustakin oli sille suotuisa. Petri Oravainen ja Ville Taulo jatkoivat hyviä esityksiään, ja 1-0 tuntui välttämättömyydeltä kun se viimein tuli; myös hienosti pelannut Jarno Parikka sai pienestä kulmasta yllätettyä Aleksandr Dovbnjan.

Mutta viisi minuuttia myöhemmin Juho Mäkelä menettää keskikentällä pallon, jonka saa haltuunsa Mikko Manninen. Hän juoksee oikealta kohti päätyrajaa ja viimein keskittää. Vapaaksi unohtunut Toni Lehtinen puskee tasoituksen.

1-1-lukemissa mentiin tauolle. Toinen jakso ei asetelmia muuttanut. Klubi hallitsi, mutta toisaalta läpi ottelun suuret maalipaikat loistivat poissaolollaan. Hyviä laukauksia tuli paljon, mutta Dovbnja ei ollut päättänyt haparoida tänään. Juho Mäkelä yritti ja yritti, eikä kuitenkaan päässyt puolustajista ohi. Ja tunnin jälkeen Manninen on jälleen pallon kanssa, Haka-tähti riplailee rangaistusalueella eikä palloa saada mitenkään häneltä pois. Se pomppaa vapaana olevalle Mikko Innaselle, jonka oikeaan alanurkkaan suuntautuva laukaus menee tolpan kautta sisään. Tämä oli puolestaan toinen Hakan varsinainen maalipaikka – ja seurauksena myös toinen maali.

HJK:n kiri jäi vaisuksi. Antti Muurisen vaihdot eivät olleet onnistuneita – hyvin pelanneet Oravainen ja Taulo vaihdettiin hyvissä ajoin pois – ja paniikkiratkaisuna pitkä toppari Jukka Sauso nostettiin kärkeen. Pitkän pallon pelaamisesta ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä. Helsinkiläiset pelasivat yleisesti ottaen hyvin, mutta sortuivat tehottomuutensa, josta voi pelin lopussa syyttää hyökkääjien lisäksi myös keskikenttämiehiä.

Valeri Popovitsh ei tänään pelannut, mutta ei hän Hakalle olekaan enää kaikki kaikessa. Haka on nyt hurjassa vireessä; se on voittanut viimeisestä kuudesta liigapelistään viisi ja on noussut mestaruustaisteluun mukaan.

TPS:n katastrofiviikko

9.7.08

Cupin viimeisetkin 7. kierroksen ottelut pelattiin tänään. HJK ja Haka, jotka kohtaavat sunnuntaina suomalaisen jalkapallon superottelussa, selvittivät tiensä vieraissa jatkoon:

TPS – Haka 0-1
KuPS – HJK 0-2

TPS:n nyt päättynyt seitsemän päivän jakso oli katastrofaalinen. Viikko sitten keskiviikkona tuli “tuomaripelillä” HJK-tappio. Sitten sunnuntaina myös ansaitsemattomaksi sanottu Intertoto-tappio, josta selviäminen vaatisi ihmeen Tanskassa. Ja tänään cupista putoaminen Hakan Jarno Mattilan viime hetken maalilla. Kun liigassakin menee miten menee, vaikealta näyttää europaikan saaminen ensi kaudeksi. Jos jotain hyvää tästä voi löytää, niin se, että otteluruuhka hellittää ja TPS voi alkaa keskittyä täysillä yhteen kilpailuun.

Puolivälierät pelataan kuukauden päästä; parit arvotaan ensi maanantaina. Mukana on kuusi veikkausliigajoukkuetta ja joukkueet Ykkösestä ja Kakkosesta.

Kärki tiivistyy

7.7.08

Veikkausliigan 11. kierroksella voitot nappasivat kärkijoukkueista MyPa ja HJK, kuten myös Haka ja TamU. Kärki tiivistyi Interin menettäessä jälleen johtonsa viime hetkillä. Taulukon toisessa päässä näyttää sitäkin lohduttomammalta – KuPS:in seuraava yritys on kuolemanottelu Jaroa vastaan, kun nyt MyPa murskasi sen täysin. Laukaukset 33-3 ja maalit 4-1. KooTeePee puolestaan nöyrtyi Rovaniemellä yhtä selvin lukemin.

Kierroksella tuli paljon maaleja, ja myös viime hetken maaleja. Valkeakoskella FC Lahti piti johtoasemaa itsellään tunnin ajan, mutta kaksi loppuhetkien puskumaalia (Lehtinen, Parviainen) käänsivät ottelun. Berat Sadik on jo vaihtanut Bundesliigaan ja Lahdella alkavat nyt vaikeat ajat – edessä seuraavaksi vaikea Ahvenanmaan-reissu ja kotipeli HJK:ta vastaan.

Tampere United alkaa heräillä. 4-1-voitto Ahvenanmaalta tuli heti, kun Henri Myntti nostettiin jo avauksessa kärkeen. Tätä oli kokeiltu jo cup-ottelussa Viikinkejä vastaan ja hyvin se toimi nytkin. Sinivihreillä on kuitenkin vielä paljon tehtävää, sillä kolme liigavoittoaan joukkue on ottanut juuri niiltä kolmelta joukkueelta, jotka nyt majailevat sarjataulukon viimeisinä.

Maanantain TV-ottelussa VPS ei esittänyt hirveästi mitään Jaron pirteää vastahyökkäyspeliä vastaan, mutta silti parilla yksilösuorituksella se iski kahteen otteeseen ja pisteet jaettiin lukemin 2-2 tässä Pohjanmaan paikalliskamppailussa. Huomionarvoista ei ole se, että ottelu päättyi tasan, vaan että maaleja syntyi näinkin paljon. VPS-puolustusta on kehuttu paljon, eikä syyttä, siitä kertoo pelkästään 10 ottelussa päästetyt 4 maalia, mutta tänään Jarosta etenkin Sebastian Mannström ja Mikko Hyyrynen olivat välillä liian taitavia. Voittoon asti se ei kuitenkaan riittänyt.

Ensi viikonloppuna pelataan mm. todella kiinnostavat HJK – Haka ja Inter – MyPa.

Vuorinen!

7.7.08

Honka – Inter 1-1

Taas Turun Inter johti ottelua aivan loppuhetkille saakka, ja taas vastustaja kuitenkin tuli vielä tasoihin. Tällä kertaa pääosaan nousi muuan Hermanni Vuorinen, joka 85. minuutilla pääsi aivan läheltä tuikkaamaan makoisan räkämaalin yhteen-yhteen. Vähän myöhemmin pallo nostettiin ylös pitkänä ja korkeana ja alueen sisällä sen sai haltuunsa jälleen Vuorinen. Vastaan tuli maalivahti Bantamoi, joka kaatoi hyökkääjän – seurauksena pilkku ja punainen kortti.

Vaihtopelaajan rooliin pudonnut Vuorinen asettui pallon taakse, mutta tuloksetta. Löysä veto vasemmalle jäi kentälle vaihdetun Oskari Forsmanin hyppysiin. “Herkun” itseluottamus ei ole kunnossa. Eikä edelleenkään tappiota turkulaisille.

Ensimmäinen puoliaika näytti, kuinka Inter osaa pelata ja hallita peliä. Sen keskikenttä pelaa hienosti – se osaa hallita palloa, rakentaa hyökkäyksiä, mutta ennen kaikkea se osaa juosta pallon perässä ja rikkoa. Myös puolustus kestää vertailun hyvin. Mutta ajan myötä, kuten viime peleissä on nähty, joukkue väsyy kuluttavan pelitapansa takia, kun jokainen pelaaja juoksee kentällä paljon. Nyt koko toinen puolisko oli valtavaa Hongan painostusta, ja vain ihme pelasti tasoitusmaalin syntymisen ennen kuin se lopulta tapahtui; myös Dominic Chatton poissaolo (pelikielto) avitti kotijoukkueen mahdollisuuksia.

Hongalla riittää taitavia ja nopeita pelaajia, mutta sen puolustus oli koko ajan hieman epävarma ja ensimmäinen maali syntyi, kun pallo annettiin ilmaiseksi Inter-pelaajalle, joka pääsi keskittämään maalinedustalle. Hongan pelissä on paljon todella hyvää, mutta näyttää siltä, että tiukoissa paikoissa joukkue ei ole parhaimmillaan, ja se on aina huono merkki se. Välillä tulee riemastuttavia murskavoittoja, mutta toisaalta välillä aivan turhia pistemenetyksiä.

Honka voitti ja hävisi

3.7.08

Palloliiton toilailuille ei voi kuin nauraa. Tämän kierroksen arvonnassa ei noudatettu sääntöjä – oikea sääntö olisi ollut, että kun saman joukkueen ykkös- ja kakkosjoukkueet ovat mukana, ne tässä vaiheessa laitetaan suoraan pelaamaan toisiaan vastaan. Onneksi Hongat kuitenkin arvottiin vastakkain – vahingossa! Ja sitäkin voi ihmetellä, miksi cuppia pelattiin nyt keskiviikkona, kun suuri osa pelaavista joukkueista oli pelannut edellisen ottelunsa kahta päivää aikaisemmin maanantaina. Luulisi, että vähintään kolmen päivän väli olisi joukkueille suotu.

Tuloksia:

Honka – Honka/2 4-0
Gnistan – VPS 0-1
TamU – Viikingit 3-0
Warkaus JK – Rakuunat 5-0
TP-47 – Jaro 3-2 ja
MyPa – PS Kemi 6-2

Päivän yllätys nähtiin Torniossa. Muut ottelut olivat enemmän tai vähemmän selviä.

TPS – Haka ja KuPS – HJK pelataan viikon päästä 9.7.

Tuomari ja Oravainen

3.7.08

TPS – HJK 1-3

Yleisö tuli katsomaan tulikivenkatkuista jännitysnäytelmää ja sellaisen se myös sai. Kaikki pisteet vietiin ottelun jälkeen Helsinkiin, kuten näiden joukkueiden välillä monta vuotta on ollut tapana (viimeisin TPS-voitto on vuodelta 2003). Ottelut ratkeavat usein pieniin asioihin, ja tasaväkisten joukkueiden pelatessa onnella on suuri merkitys.

Tänään onnetar oli helsinkiläisten puolella. Ensimmäinen puoliaika tosin päättyi HJK:n kannalta epäoikeutetusti tasan – HJK oli hallinnut peliä, Juho Mäkelä tempaissut maalinkin (kauden kuudennensa liigassa), mutta Aristides Pertotin tasoituspusku tuli juuri ennen taukovihellystä. Sinivalkoisten tehokas prässi toimi ja TPS-topparien, Kikon ja Ville Lehtosen, reviiriä pommitettiin pystypalloilla.

Toinen jakso toi mukanaan piristyneen Palloseuran. Kasper Hämäläinen oli loukkaantuneena vaihdettu Armand Oneen, ja hänen kanssaan Mikko Paatelainen ja Mika Ääritalo juoksivat usein kankeista Klubi-pakeista vähintäänkin puolittain ohi. Mutta Ääritalosta minun pitääkin puhua enemmän. Mies oli saanut ensimmäisellä jaksolla keltaisen kortin annettuaan vaparin liian aikaisin (siitä tilanteesta syntyi muuten maali, joka tietenkin myös hylättiin). Toisella jaksolla hän rappaa Jarno Parikkaa, saa toisen keltaisensa ja lentää pihalle. Kova tuomio! Ja yhtä kova tuomio oli myös vapari aivan kuudentoista rajalta, jonka olisi pitänyt olla pilkku, sillä rike tapahtui kuudentoista sisällä. Mutta jotenkin tuomari ei nähnyt tilannetta, ei edes linjamies. Sen lisäksi kun ottaa mukaan yhden Paatelaisen hukkaaman avoimen maalipaikan, on huono onni helppo ymmärtää täsmälliseksi ilmaukseksi – salaliittoon sentään tuskin kukaan uskoo.

HJK siis sai taas kerran pelata pitkään ylivoimalla, ja tällä kertaa se myös ottelun onnistui voittamaan. Jos olen aikaisemmin moittinut Klubin peliä, tänään se esitti paikoin sellaista maagista peliä, jollaisella pääsee vaikka kuuhun asti. Toisaalta otteluun mahtui myös huonoja suorituksia. Mutta jälkeenpäin niitä ei kukaan halunnut muistella, ja tämän matsin magiikka kulminoitui eräässä silmänräpäyksessä, kun kentälle vaihdettu Petri Oravainen sai pallon boksin sisällä haltuunsa ja ampui tarkasti vasempaan yläkulmaan, jonne ei Henrik Moisander “ehtineet milloinkaan”.

TPS ei enää toipunut tästä. Se ei saanut aikaan kunnon kiriä, ja Medo pääsi lisäajalla kaunistelemaan lukemia.

Niin pienestä se on kiinni. HJK on nyt ainakin väliaikaisesti noussut toiseksi ja TPS kahlaa tukevasti keskitaulukon lumihangessa.

Inter ei karkaa

1.7.08

10. kierroksen jälkikäteen katsottuna mielenkiintoisin ottelu nähtiin Turussa, kun tappioitta sarjaa johtava Inter kohtasi Tampere Unitedin. Inter kaikesta päätellen pelasi taas ensimmäiset 80 minuuttia hyvin ja kahdella kulmapotkumaalilla meni 2-0-johtoon, mutta kuitenkin TamU tuli takaa – Henri Myntin nosto kärkeen tuotti tulosta ja viidessä minuutissa peli oli tasan. Lopputulos 2-2. Jari Niemi on nyt saanut ketsuppipullon auki, ehkäpä lisää seuraa sunnuntaina Ahvenanmaalla?

Interille tämä oli toinen peräkkäinen viime hetken tasoitus omaan päähän, ja samalla toinen selkeä kahden pisteen menetys. Liigassa ei joukkue kaikesta ylivoimastaan huolimatta ole voittanut sitten 22.5. (VPS kotona) Väliin mahtuu vielä cup-tappio HJK:lle.

Vaasassa pelattiin taas nolla-nolla ja KooTeePee hävisi – ei kovin yllättävää. MyPa:lla ja VPS:llä on molemmilla hyvät puolustukset, ja MyPa:lla myös keskikenttä ja hyökkäys on tällä hetkellä liigan kärkitasoa. Heikon alun jälkeen MyPa on pelannut pitkään tappioitta ja on nousemassa taulukossa yhä ylemmäs.

Haka oli onnekas voittaessaan kotona IFK:n 1-0 Mikko Mannisen upealla vaparimaalilla. Urheilukanavan TV-ottelussa KuPS:in peli lässähti toisella puoliajalla. Kanarialinnut eivät enää pystyneet vastaamaan Hongan vauhtiin ja joukkue menetti johtonsa nopeasti. Vieraiden maalit olivat komeita, ja täysin se voittonsa ansaitsi, mutta se ei vähennä harmistusta Kuopiossa, kun myös TamU:a vastaan olisi hyvällä tuurilla pisteitä saattanut mukaan tulla. KuPS:in tilanne ei näytä kovin valoisalta, vaikka se onkin selvästi KooTeePee:ta parempi joukkue.

HJK:n pelastivat Juho Mäkelä ja Jarno Parikka, jotka iskivät kolme maalia, vaikka HJK:n puolustus nukahti kaksi kertaa erikoistilanteissa ja RoPS pääsi iskemään. Aikaiset johtomaalit eivät tällä kertaa vapauttaneet Klubin peliä, ja lopputulos (3-2) oli loppuun saakka epävarma. Täytyy silti muistaa, että RoPS hyvine ulkomaalaisineen on vaarallinen nippu. Lappilaisten maalivahtiosasto ei vain ole ihan kohdallaan – sekä Kalle Rönkkö että hänen tilalleen (juuri huonojen esitysten vuoksi?) vaihdettu Nickolay Pavlenko haparoivat ottelussa pahasti.

Jo kesäkuussa pelatussa tämän kierroksen ottelussa Lahti oli voittanut TPS:n 4-1. Huomenna keskiviikkona TPS isännöi HJK:ta klassikossa.

EESPANJAAA!!

30.6.08

Saksa – Espanja 0-1

Ja Espanja, se vei koko potin. Se kaatoi finaalissa vaisusti pelanneen Saksan 1-0. Voittomaalin – todellisen tahto-osuman – teki 33. minuutilla Fernando Torres, joka pelasi upeat kisat, vaikka ei tehnytkään yhtä paljon maaleja kuin finaalin loukkaantumisen vuoksi väliin jättänyt David Villa. Vaihtomiehenä Daniel Güiza teki sen, mitä häneltä odotettiinkin. Maaleja syntyi sopivasti – tänään niitä olisi voinut syntyä lisääkin, mutta tämä riitti.

Siis: Espanjan hyökkäys oli kunnossa.

Nyt Cesc Fàbregas oli Villan poissaollessa suoraan avauksessa. Hän ja koko muu keskikenttä pelasivat loistavasti. Saksa ei saanut tilaa eikä aikaa, syötöt napsahtelivat (“tiki-taka”) kohdalleen ja hyökkäys sai paikkoja. Ennen kaikkea peli oli kaunista.

Siis: Espanjan keskikenttä oli kunnossa.

Kisojen alkuvaiheessa Espanjan puolustus ei ollut varmimmillaan; Venäjä- ja Ruotsi-pelit menivät vähän rimaa hipoen. Mutta alkulohkovaiheen jälkeen joukkue ei päästänyt yhtään maalia. Italian se nollasi. Venäjän se nollasi. Saksan se nollasi. Ohi ei päässyt laidoista eikä keskeltä – topparit Marchena ja Puyol hoitivat homman. Ja maalilla seisoi todellinen muuri, kapteeni Iker Casillas.

Siis: Espanjan puolustus ja maalivahti olivat kunnossa. Espanja ansaitsi mestaruuden.

Saksa pelasi kisoissa ailahtelevasti, mutta voitti aina tärkeät ottelut ja raahautui taas kerran finaaliin asti. Tänä sunnuntaina se ei kuitenkaan saanut melkein ollenkaan paikkoja, joista se olisi voinut edes jossitella. Ei edes loppuhetkillä, jolloin ylhäällä olivat yhtä aikaa Podolski, Gomez ja Kuranyi. Taso ei sittenkään riittänyt.

Tällainen Espanja toivottavasti menestyy myös seuraavissa MM-kisoissa. EM-kisat eivät kuitenkaan yllä niiden tasolle, joten arvokisojen alisuoriutujan maine ei ihan tällä menestyksellä kuittaannu.

Mutta annetaan heidän rauhassa juhlia.